Kiinteistömaailma rikkoi kaikkien
aikojen myyntiennätyksensä

Lehdistötiedote 7.2.2011


Kiinteistömaailman vuosi 2010 sujui suotuisasti. Ketjun kaikkien aikojen myyntiennätys rikkoontui Kiinteistömaailman välittäessä yli 14 500 kauppaa. Kiinteistömaailman reilut kolme vuotta sitten lanseeraamasta Tarjouskauppa-konseptista on muodostunut vakiintunut kauppatapa: viime vuoden joulukuussa tehtiin jo 10 000:s Tarjouskauppa.

Viime vuonna Kiinteistömaailman valtakunnallinen markkinaosuus oli kaikista välittäjien tekemistä kaupoista noin viidennes. Suhteellisesti mitaten ketjun asema vahvistui eniten Pirkanmaalla, Itä-Suomessa ja Turun seudulla. Monilla paikkakunnilla ketju on jo kiistaton markkinajohtaja, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Kiinteistömaailman markkinaosuus on noin 30 %.  

Tarjouskaupasta on muodostunut vakiintunut kauppatapa

Kiinteistömaailman reilut kolme vuotta sitten lanseeraamasta Tarjouskauppa-konseptista on muodostunut vakiintunut kauppatapa: viime vuoden joulukuussa tehtiin jo 10 000:s Tarjouskauppa. Hintojen läpinäkyvyyttä tukeva kauppatapa on sekä myyjien että ostajien etu. Tarjoukset ovat avoimesti nähtävissä verkkopalveluissa, ja kaikki kiinnostuneet ostajat saavat heti tiedon muiden tekemistä tarjouksista, joten ostaja ei jää tahtomattaan kakkoseksi. Tilastojen mukaan Tarjouskaupalla myydyistä asunnoista on saatu varmemmin myyjän tavoittelema hinta, ja myyntiajat ovat lyhyemmät kuin perinteisellä tavalla tehdyissä kaupoissa.

Asuntomarkkinoilla tulossa vilkas vuosi

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen ennustaa asuntomarkkinoille vilkasta vuotta.

”Keskeiset asuntokaupan ajurit ovat työllisyys ja korkotaso – tässä järjestyksessä. Tilastokeskuksen Kuluttajien luottamusbarometrin mukaan viime vuoden joulukuussa 10 % ja kuluvan vuoden tammikuussa 9 % kotitalouksista aikoi ostaa asunnon seuraavan 12 kuukauden aikana. Prosentit ovat ”normaalia” (7–8 %) tasoa merkittävästi korkeammat”, Rytkönen toteaa.

Rytkösen mukaan kuluttajat ovat kuitenkin varsin varovaisia lopullisissa päätöksissään:
”Varjoina väijyvät mahdollisesti euroalueen rahoitusmarkkinoiden häiriöriskit, jotka toteutuessaan heijastuisivat nopeasti asuntomarkkinoille, ja kuluttajathan voivat helposti lykätä lopullista päätöstään. Tämä piilevä epävarmuus finanssimarkkinoilla pitää kuluttajat – ostohaluista huolimatta – varsin varovaisena ja lopullista päätöstä pohditaan huolellisesti”.

”Myös mahdolliset veromuutokset ja korkotason vähittäinen kääntyminen trendinousuun vaikuttavat kuluttajien tunnelmiin. Euroaikaa taaksepäin katsoessa voi tulkita, että noin viiden prosentin markkinakorkotaso on ”riittävä” jäähdyttämään selvästi asuntomarkkinoita, ja noihin korkotasoihin lienee matkaa vielä useampia vuosia. Kauppamäärät voivat laskea aavistuksen viime vuodesta ja keskineliöhintojen vuosimuutos (Q4/2010 vs. Q4/2011) lienee 3-4 %:n tasolla. Tässä edustan selvästi muutamia kilpailijoita maltillisempaa markkinanäkemystä”, Rytkönen pohtii.

Lisätietoja:

Tommi Rytkönen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 010 622 3000,
sähköposti: tommi.rytkonen@kiinteistomaailma.fi

Vuonna 1990 perustettu Kiinteistömaailma on vahva ja valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee noin 770 asuntokaupan ammattilaista 58 paikkakunnalla 115 asuntomyymälässä. Brändin omistaa Sampo Pankki, asuntomyymälät ovat itsenäisten franchising-yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnon-vaihdosta mahdollisimman mukavaa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi. Useilla alueilla – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.